Baareilua ja babyshowereita

  Olipas taas kerran mukava viikonloppu takana, ei tosiaan ole tarvinnut kotona kokoaikaa nököttää. Lauantaina sain päähäni, että NYT on päästävä tuulettumaan, kiristää sen verran pipoa. PAKKO saada vähän omaa aikaa ja aikuisseuraa. Tyttö ollut hieman nuhainen ja myös kärttyinen, mikä itseenikin on tarttunut, niin nuha poskiontelontulehduksen maustamana, kuin myös iso kiukku. Sainkin lapsenvahdin ja houkuttelin pari mammakaveria mukaani yöelämään. Ihan limsa ja kahvilinjalla oltiin, itsekkin autolla, kuten aina. (Juksasinpas, yhden join!)
  Iltaan mahtui niin paskanjauhantaa, syvällisiä keskusteluja, karaokea ja tietenkin tanssia. Ja ei, karaokeen tai tanssimiseen EI tarvitse alkoholia. Itse tykkään käydä baareissa, mutta alkoholi ei niinkään oo mun juttu. Osaan pitää yhtälailla hauskaa selvinpäinkin, josta paljonkin saa oudoksuvia kommentteja ja varmaan piilojuoppona pidetään. "Miten sä voit olla selvinpäi baarissa?" "Ootsä paksuna?" "Ooks muslimi? Uskovainen? Lahkossa? Jeesus? Jumala?" Miksi sille pitää olla joku erityinen syy, jos ei juo? Miksi olet erilainen, jos et juo? Mun mielestä alkoholi on vaan pirun hyvä tekosyy kaikelle toilailuille ja itsetunnon kohottaja, myös vähän niinkun lapselle joku uniraasu tai pehmolelu. Siihen on hyvä turvautua. Eniten ihmetyttää ja myötähäpeää aiheuttaa ne ihmiset, keistä tulee niin idiootteja alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta silti ei osaa sitä säännöstellä. Itsestänikin tulee humalassa vähän epämiellyttäviä piirteitä esiin ja siitä syystä osaankin alkoholin juontia rajottaa. En mä halua pöllöillä ja seuraavana päivänä pistää humalan piikkiin ja pestä kädet asiasta.
  Mutta tekipä kyllä hyvää päästä vähän nollaamaan päätä! Myönnän kyllä, että pienimuotoinen kaipuu on aikaan ennen äitiyttä. Lähinnä siihen, että omaa aikaa oli, pystyi lähteä milloin ja miten halusi, ei tarvinnut vilkuilla kelloa, eikä aina iltaa viettämässä iskenyt sydäntä riipivä ikävä, tuska ja mietiskely, että mitenköhän Laralla menee, vaan pystyi vilpittömästi pitämään hauskaa. Ennen Laraa viihdyinkin paljon yöelämässä ja olin todella paljon liikenteessä. Sosiaalinen elämä oli vilkasta ja aktiviteettia arjessa oli paljon. Reissailin ympäri Suomea biljardikilpailuiden perässä ja treenaillessakin meni päivät pitkät. Laran syntymän jälkeen on saanut kyllä hyvästellä entisen elämän, mutta auttamatta sitä vieläkin ikävöi.
  En sano, että tämänhetkinen elämä olisi aivan suolesta, elämä on on melko ihanaa, ei todellakaan täydellistä, mutta hyvin erilaista kuin ennen. Se ammottava aukko jossakin sisällä on täyttynyt, elämällä on tarkoitus, mutta karu tosia asia, että kaikkea ei voi saada. Aikuisiksi kun tullaan, on pakko hieman priorisoida asioita ja puntaroida arvojen välillä. Juuri tämmöistä identiteettikriisiä olen niin hyvässä kuin pahassa kokenut viimeisen vuoden. Tämä on myös tarina Superman kaulakorun ja fanituksen takaa. Clark Kent, eli Superman, päivisin toimittaja, öisin supersankari. Kamppailee kahden identiteetin välillä, mutta yrittää panostaa molempiin toista roolia unohtamatta. Tähän itsekkin haluan tähdätä. Haluan olla hyvä äiti ja huoltaja, pitää huolta kodista, mutta unohtamatta itseäni, sitä omaa aikaa, omaa identiteettiä, niitä pieniä asioita, esimerkiksi laittautuminen, harrastukset, ystävyyssuhteet, kaikki muu kuin äiti-minä. Välillä pitää olla terveelläkin tavalla itsekäs. Äidiksi tullessa ei tarvitse unohtaa omaa olemassaoloa. Itse näin tein, nyttemmin yrittänyt asiaa korjata ja jopa joskus itseenikin panostaa.


  Tänään sunnuntaina olikin sitten hieman erilainen päivä. Laran kummitäti on viimeisillään raskaana ja hänen avokin innoittamana päätimme järkätä ylläri Baby Showerit eli vauvakutsut. Juhlat tulivat about parin päivän varoitusajalla, enkä koskaan ennen ole ollut semmosissa, joten hieman meinasi jännittää. Pari tuntia ennen h-hetkeä asunnon ollessa tyhjillään, lähdimme sinne Saanalta järjestelemään, laittelemaan tarjottavia valmiiksi, väsättiin vaippakakku loppuun ja suunnittelemaan illan ohjelmat loppuun. Jänsktti tosi paljon, että minkälaisen vastaanoton yllärijuhlat saavat, vaikka juhlakalu itse on pitkään harmitellut vauvajuhlien väliin jäämistä, viimeksi kuulemma edellisenä päivänä. Nuoren parin saapuessa takaisin kotiin, oli vastaanotto postiviinen ja pääsimme jatkamaan tyttöjen iltaa. Söimme ihtemme ähkyiksi, tehtiin masukipsi (mistä tuli niin upeee!), pikku paino/pituus/syntymäpäivä arvuuttelua ja tietty pikku synnytyspelottelut kuului myös asiaan. Nyt ollaankin sitten harvinaisen rikkipoikkikatki ja väsy, ei kyllä haittaa yhtään että huomenna pukkaa etäpäivää koulusta!

Vaippakakkua ja lupauksia