Vähän taustoja

  Tosiaan joo, olisi ihan hyvä varmasti kertoa vähän enemmän itsestäni ja Larasta, sekä meidän perheen perusarjesta. Olen siis Laran ainoa vanhempi, täysin yksinhuoltajana raskaudesta asti ollut. Moni on tätä ratkaisuani ihmetellyt ja kyseenalaistanut jaksamista jo raskausaikana. Myönnän, että kova pähkäily oli plussan jälkeen, että mitäs nyt. Aika aborttiinkin jo oli, niin paljon ulkoista painostusta sain osakseni. Raahauduin jopa paikan päälle, hysteerisesti itkien. Kiitän luojaani, että siellä oli hyvin ymmärtäväiset työntekijät, jotka huomasivat, että tätä en oikeasti halunnut ja abortin olisin tehnyt painostuksen takia. Loppupeleissä kun tein päätöksen Laran pitää, putosi kivi sydämmeltä ja tiesin heti tehneeni oikean päätöksen.
  Alusta asti kun yksinäisyyteen asennoituu ja tottuu, ei edes koe että olisi jotenkin "erilainen" tilanne tai perhe. Laran isä on kyllä tietoinen isyydestään, mutta hän ei halua olla tekemisissä ja se on mulle ihan fine. Itseasiassa parempikin näin, ei menisi jatkuvaksi tappeluksi ja pettymykseksi, koska tiedän että tapauksesta ei isäksi olisi. Raskausaikana sitä tunsi kieltämättä yksinäisyyttä, mikä tietenkin helpotti Laran synnyttyä. Nyt meidän pienen perheen arki on niin rutinoitunut, että en tosiaan osaisi kuvitella elämäämme miestä. Iltaisin kun Laran saan nukkumaan, niin silloin iskee se yksinäisyys ja ajatukset, että mitä se olisi, jos se mies perheeseen kuuluisikin? Eihän sekään ole poissuljettua, että jonkun hyvän miehen vielä löydän, jonka kanssa lähteä rakentamaan yhteistä arkea ja perhettä, Laralle pikkuveljeä ja omakotitaloa lähiöstä.
  Nyt Lara on jo vuoden ja pari kuukautta päälle, ei siis mikään vauva enään, itse olen aloittanut koulun Jyväskylän aikuisopistossa, hierojan paperit olisi sieltä tavoitteena saada. Asumme toistaiseksi vielä Jyväskylän keskustassa pienessä citykaksiossa, mutta haaveena olisi saada kolmio ja näinollen molemmille omat huoneet. Itseasiassa olisikin tuossa yksi tiedossa, mutta siitäpä ilmoittelen enemmän, kun lisää selviää. ;)   Arkemme on välillä yhtä karnevaalia, mutta välillä tuntuu että aika pysähtyy ja junnaa paikallaan, eikä mitään tekemistä. Olenkin koittanut hommata arkeen vähän lisäaktiviteettia tankotanssin kautta, samalla saaden hieman sitä paljon kaipaamaani omaa aikaa. Laran kanssa olemme myös alkaneet aktiivisesti käymään äiti-lapsi miiteissä, joista sovimme viikottain perustamassani Äitylit Jyväskylä facebook ryhmässä. Tosi kiva näin nuorena äitinä saada vertaistukea ja sitä mammaseuraa ja usean miitissä tutustuman äidin kanssa tullut tapailtua ihan muutenvaankin miittejen ulkopuolella. Tosiaan tuntuu että omat, entiset kaverit kaikkosivat raskausaikana, osa siitä syystä, että oli ilmeisesti vaikea sulattaa minun tulevaa äitiyttä, osa siitä syystä että kuvittelevat että elämä loppuu kun lapsi syntyy, eikä edes kannata pyytää enään esimerkiksi kahville, saatikka baariin.

Edelleenkin otan ilomielin vastaan risuja ja ruusuja blogin ulkomuodosta, nimestä ja sisällöstä. Tosiaan tuntuu että tämä on vasta raakaversio, jota kehittelen sitä mukaan, kun lukijoita, ideoita ja kokemusta alkaa tästä kirjoittamisesta tulemaan. Myös aiheita ja kysymyksiä otan vastaan ja ideoita, joista kirjoitella jatkossa :)

Masu <3